Lisää lautoja kylkiin ja pintojen suunnittelua

Laudoitusprojekti on edennyt vähäsen. Kolmannen laudan jälkeen lähdin tulemaan kölin vierestä ylöspäin. Lisäksi tässä on mittailtu mahdollisia kavennuksia ja levennyksiä laudoille. American rungon malli on sellainen, että keulassa korkeutta on vähiten ja perässä eniten. Olen nyt kaventanut lautoja keulassa ylhäältä kolmannesta lähtien ja alhaalta jokaisesta. Se ei ehkä siltikään riitä ja saatan joutua tasoitukseksi jopa laittamaan perään laudanpätkän, joka ei kulje keulaan saakka. Tässä pieni kuvakollaasi edistymisestä.

Mahdolliset laudanpätkät eivät ulkonäön puolesta toisi kovin vakavia ongelmia, sillä vesirajan alle olen suunnitellut kuparointia. En ole löytänyt selkeää kuvausta siitä, käytettiinkö Americassa kuparia rungon suojana, mutta tuona aikana se oli varsin yleistä. Ja haluan kokeilla miltä se näyttäisi ja millaista sitä olisi tehdä. Varmaan ottaisin mallia Jari Mikkilän Bounty-projektin kuparoinnista. Vesirajan yläpuolella olevan laudoituksen aion sen sijaan maalata – mutta siten että aluksesta näkee vähintään lautojen rajat allaolevan Bluenose II:n tapaan.

Kylkilaudoituksen aloittaminen

Tässä on nyt muutama päivä tehty paria kylkilautariviä. Hitaasti edetään, mutta haluan ajatella ennen kuin teen. Suurimpia pähkäilynaiheita on ollut se, miten saan liimaukseen sopivan puristuksen aikaiseksi. Työjärjestyksenä on ollut seuraava: riman liotus, taivutus, muotoonkuivaus, hiominen ja liimaus. Liottaminen tapahtui asettamalla rima pyyhkeen sisään ja kaatamalla päälle kiehuvaa vettä.

Ensimmäisen lankun kiinnitys oli vielä hyvin kivuton. Lankku oli melko suora ja puristimet sai näppärästi ”kaarien” taakse. Aloitin perästä ja liimasin aina muutamasta kohdasta ja annoin kuivua ennen siirtymistä eteenpäin.

Toisella laudalla päästiin jo siihen tilanteeseen, mitä JPP ennakoi edellisen artikkelin kommenteissa. Perässä muoto kääntyy hyvin jyrkästi. Yritän ratkaista tämän kaventamalla toista ja kolmatta lautaa, jotta kurvista päästään ohi mahdollisimman pienillä railoilla. Tämän laudan kanssa ilmeni myös alussa mainitsemani puristinongelma, koska lauta ja runko taipuvat niin moneen suuntaan – miten saada puristus kohtisuoraan laudan ja kaaren välille? Kuvissa muutamia ratkaisuyrityksiäni. Haukkasin tässä liian ison palan yrittäessäni liimata kerralla puolet ja puolet. Tuloksena oli, että parissa kohtaa puristus ei ollutkaan tarpeeksi tiukka, ja lauta jäi irti rungosta. Nämä kohdat jouduin sitten häpeillen korjaamaan jälkeenpäin.

Tällä hetkellä minulla on kolmas lauta kuivumassa. Vinkkejä lautojen liimaukseen tai muuhunkin saa jälleen kirjoittaa kommentteihin, edellisetkin otin ilolla vastaan.

Rungon kimppuun

Tänään sain viettää rauhallisen iltapäivän rakennussarjani kanssa. Muutaman tunnin tuhtasin, ja kyllähän tuosta jo laivan muoto alkaa erottua (heh heh).

Aloitin siis ohjekirjan mukaan rungon kasaamisesta. Billing Boatsin 600-sarjan erikoisuutena on, että runko kootaan kahtena puolikkaana, jotka lopuksi liimataan yhteen. Tämä on sikäli helpompi tapa, ettei tarvitse viritellä erillisiä telineitä, joissa laivan saa pysymään pystyssä.

Palojen irroittaminen vanerilevystä onnistui näppärästi pienellä askarteluveitsellä, oikeastaan samaan tapaan kuin olen aiemmin muovisarjojenkin kanssa toiminut. Pienet jäljelle jääneet nypyt hiotaan pois ja osa on liimausvalmis.

Ohjekirjassa löytyy kuva, josta näkee kaaripalojen järjestyksen. Itse en muistanut tuota katsoa, mutta järjestäminen onnistui allaolevan kuvan mukaisesti. Vasemmalla taaimmaiset ja oikealla etummaiset kaaret.

Kun palat olivat valmiina, sovittelin osia paikoilleen ja sen jälkeen saatoin ryhtyä liimauspuuhiin. Liimana käytin UHU Hartia. Minulla ei ollut sopivia liimapuristimia, joten jouduin käyttämään käsiäni. Tämä liima kuitenkin kuivui nopeasti, joten kaipa nuo paikallaan pysyvät

Kun kaarirakenteet olivat kuivuneet, liimasin päälle vielä kansilevyt kahdessa osassa. Höyläsin takimmaisen kaaren yläosan tasaiseksi, jotta saisin mahdollisimman laajan ja tasaisen liimapinnan kansilevylle.

Tämän päivän tulos näyttää siis tältä:

Seuraavaksi kehikkoon pitäisi kiinnittää kylkilaudat. Kylkilautojen kiinnittämisen jälkeen sitten kokoan rungon toisen puolen vankalla kokemuksella.

Huom! Rakentelu vaatii paljon tilaa, täytyy seuraavalla kerralla nostaa läppäri ja pakkauslaatikko pois viemästä tilaa. Ja ehkä pöytää voisi muutenkin pitää askartelun aikanakin siistimpänä.

Projektin tavoitteet

Jokaisella projektilla pitää olla tavoitteet, jotka pyritään täyttämään. Listaan alle tavoitteita, jotka olen alkuvaiheessa projektille asettanut.

  1. Päätavoitteena on luonnollisesti rakentaa hieno puinen pienoismalli. Mallissa pyritään saavuttamaan kauneuden lisäksi mahdollisimman suuri vastaavuus alkuperäiseen Americaan. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon joitakin rajoittavia seikkoja. Ensinnäkin, Billing Boatsin rakennussarja määrittelee hyvin pitkälti esimerkiksi rungon rakenteen. Toiseksi, koska kyseessä on ensimmäinen puupienoismallini, myös omat kokemukseni ja taitoni asettavat rajoja. Lisäksi rajoitteina ovat tietysti kaikkia pienoismalliharrastajia kiusaavat ongelmat, kuten esimerkiksi mittakaavan ja materiaalien suhteista johtuvat epätarkkuudet.
  2. Tavoitteena on myös kehittää omia tietoja ja taitoja. Kerään tietoja niin puisista aluksista kuin niiden pienoismalleistakin. Syvennän tietojani suunnittelusta, rakentamisesta ja purjehtimisesta. Taidollisella puolella opettelen pienoismallin rakentamisessa tarvittavia pienoispuutyötaitoja kuten puun työstämistä ja pintakäsittelyä. Lisäksi projektin aikana tutustun myös muiden materiaalien, kuten purjekankaan ja metallien käsittelyyn.
  3. Dokumentoin projektin blogiin. Blogilla on projektissani useita funktioita. Sen kautta välitän kokemukseni muille puulaivapienoismalliharrastuksesta ja sen aloittamisesta kiinnostuneille. Lisäksi blogista jää itselle mukava muisto, kun laiva jonakin päivänä valmistuu. Blogin päivittäminen myös kannustaa itseäni pitämään rakennusprojektin käynnissä, vaikka törmäisinkin vaikealta tuntuviin työvaiheisiin. Kaiken kukkuraksi kirjoittaminen blogiin on kirjoituskokemusta, josta on aina hyötyä.

Näiden tavoitteiden lisäksi yritän kaikissa vaiheissa pitää mielessäni sanonnan ”maltti on valttia.” Mitään aikatauluja en ole itselleni asettanut, joten tyyneydellä ja rauhallisuudella saadaan varmasti hyviä tuloksia aikaan.

Lopuksi haluaisin vielä muistuttaa, että blogista löytyy myös kommentointimahdollisuus. Se on väylä, jota kautta jokainen voi ottaa osaa projektiini kysymysten, vinkkien, tai muun keskustelun avulla!

Piparkakkulaiva

Sunnuntaikevennys leipomisen merkeissä! Silmämääräisesti leikelty America jämäpiparkakkutaikinasta. Runko pääsi vähän vääntymään nostaessani laivaa pellille. Toivottavasti puisesta versiosta tulee hienompi.

Lisää kuvia osista

Tutustuin aamulla tarkemmin rakennussarjan osiin.

Muoviosia valkoisessa ja ruskeassa kehyksessä, esimerkiksi purjerenkaat. Näistä osan korvaamista puu- tai metalliosilla voisi harkita… no, mietitään sitä tarkemmin myöhemmässä vaiheessa.

Valmiiksi irroitettuja puu- ja muoviosia, sekä kupari- ja messinkiosia.

Laserleikattu vaneri näyttää toiselta puolelta siistiltä, mutta kääntöpuoli paljastaa leikkaustavan.

”Pitkässä tavarassa” oli tapahtunut kuljetuksen aikana pieniä vahinkoja. Kansilaudoista pari oli mennyt poikki.

Nuo katkenneet laudat tietysti harmittavat, mutta niiden kanssa varmasti tullaan toimeen.

Laiva saapui!

Kävin tänään noutamassa paketin postista. Kiitokset Hobby Pointille nopeasta tilauksenkäsittelystä – maanantaina lähetettyäni tilauksen sähköpostilla, soitettiin liikkeestä puolen tunnin sisään ja vahvistettiin tilaus. Paketti ilmeisesti meni suoraan postiin, sillä se oli perillä jo keskiviikkona.

Sitten itse asiaan! Laatikko näytti tältä:

Sisällä olivat tavarat siististi järjestyksessä.

Puuosat ovat esileikattuja laserilla, neljästä erivahvuisesta vanerista. Lisäksi mastot ja laudoitukset olivat valmiiksi katkottuja. Jossain vaiheessa yksi kansilaudoista oli taipunut, katsotaan myöhemmin tuottaako se jonkinlaisia ongelmia. Epäilen että ei.

Muoviosat olivat levyissä. Pienet puuosat, kuten plokit olivat kupari- ja messinkiosien kanssa omissa rasioissaan. Purjekangasta tuli siisti rulla, tässähän pääsee ompelupuuhiinkin vielä jossain vaiheessa. Keulakuva sekä peräpeilin kotka tehdään siirtokuvina.

Ohjeistusta oli myöskin mukana kiitettävästi! Ohjekirjan saa ladattua osittain myös pdf-muodossa Billing Boatsin kotisivuilta. Piirustuksia ei tosin netistä löydy.

Viikonlopun aikana tai ensi viikolla ehtinen tutustua ohjeisiin ja materiaaliin tarkemmin.

Laiva tilattu ja blogi avattu

Tilasin eilen Billing Boatsin America -rakennussarjan. Pienoismallin esikuva oli kuunari, joka laskettiin vesille maaliskuussa 1851 ja oli aikansa nopeimpia purjealuksia. Lisää tietoa laivasta löytyy info-sivulta. Pienoismallin olisi tarkoitus näyttää valmistuttuaan kutakuinkin tältä:

kuva: Billing Boats

Pienoismallien rakennuskokemukseni rajautuu lähinnä muovisiin sarjoihin. Nuorempana rakentelin esimerkiksi lentokoneita ja formula-autoja. Nyt olen aloittamassa ensimmäistä puista rakennussarjaani ja ajattelin dokumentoida rakennusprojektini blogimuotoon kuvien kera.

En malta odottaa, että paketti saapuisi postissa.